Käytännön tuki esimiehille

"Esimiehen tärkein tehtävä on luotsata työntekijät onnistumaan"

Tuloksen tekemisen kannalta on olennaista, että jokainen työntekijä kokee tulevansa kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi omana itsenään. Pelkkä asiajohtaminen ei riitä, vaan tarvitaan arvostavaa vuorovaikutusta ja yksilöllistä valmentavaa johtamista.

Kaiken keskiössä on oma työhyvinvointisi ja itsetuntemuksesi: omien toimintamallien tunnistaminen auttaa muidenkin johtamisessa. Siksi valmennuksissamme keskitytään menestystä luovien esimiestaitojen ohessa myös itsetuntemuksen lisäämiseen ja henkilökohtaiseen hyvinvointiin.

Valmennuspäivä: Esimiehen erinomaiset vuorovaikutustaidot

Innostavassa ja loistavaa palautetta saaneessa valmennuspäivässä saat käyttöösi yhden maailmanlaajuisesti käytetyimmistä, tutkituimmista ja luotettavimmista vuorovaikutustyökaluista. Pääset tutustumaan omaan vuorovaikutustyyliisi henkilökohtaisen Everything DiSC® -vuorovaikutusanalyysin avulla, ja saat runsaasti konkreettisia vinkkejä yhä sujuvampien vuorovaikutustilanteiden mahdollistamiseksi.

Valmennuksen aikana käsitellään muun muassa seuraavia aiheita:

  • Miten rakennetaan luottamusta eri henkilösuhteissa ja ryhmissä
  • Miten luodaan ja ylläpidetään myönteistä ilmapiiriä erilaisten ihmisten kanssa
  • Miten tunnistaa erilaiset vuorovaikutustyylit ja miten huomioida ne kommunikoinnissa
  • Miten työntekijöiden erilaisia vahvuuksia kannattaa hyödyntää työyhteisössä
  • Miten toimia haastavissa vuorovaikutustilanteissa – voit halutessasi tuoda valmennuspäivään käsiteltäväksi oikeita case-esimerkkejä
  • Miten esimies voi ennaltaehkäistä konfliktitilanteiden syntymistä
  • Miten esimies voi parhaiten tukea työntekijöitä jo syntyneiden konfliktien käsittelyssä
  • Valmentavan esimiestyön ABC

Opitut asiat ovat käytännönläheisiä, joten voit hyödyntää uusia asioita omassa työssäsi heti valmennuspäivän jälkeen. Valmennus sopii sekä uusille esimiehille että jo pitkään esimiestyötä tehneille.

Valmennuksen kesto: Yksi päivä

Seuraava valmennusajankohta täsmentyy myöhemmin syksyllä.

Paikka: Helsingin ydinkeskusta

Ilmoittautuminen: Viimeistään kolmea viikkoa ennen valmennuspäivää sähköpostitse sini@hyvinvointiluotsi.fi tai p. 040 576 9965. Paikkoja on rajoitettu määrä.

Hinta: 650 € + alv / hlö. Hinta sisältää henkilökohtaisen 20-sivuisen Everything DiSC® Workplace -vuorovaikutusanalyysin ja ohjeet sen hyödyntämiseksi myös valmennuspäivän jälkeen.

Valmennus voidaan myös järjestää organisaatiokohtaisesti teidän työyhteisönne tarpeisiin räätälöitynä. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!

Hallinnantunnetta Business Coachingilla

Ammattitaitoisen coachin tuella saat henkilökohtaisen avun juuri siihen asiaan, joka sillä hetkellä on tärkeintä. Käsiteltävät aiheet voivat liittyä työpaikalla esiintulleisiin yksittäisiin tilanteisiin tai laajemmin omaan kehittymispolkuusi esimiehenä. 
Lue lisää »

Henkilökohtainen valmennus virittää menestystä luovat esimiestaidot huippuunsa

Esimiestyössä hyödyllisiä taitoja voidaan kasvattaa Esimiehen Hyvinvointiväylä® -valmennussarjan osioilla, joista voit muodostaa haluamasi kokonaisuuden. 
Lataa esite »

Tukea esimiehen omaan työssä jaksamiseen

Jos oma jaksamisesi on koetuksella, se vaikuttaa väistämättä koko työyhteisöön. Varhainen tuki tarvittaessa on tärkeää. Henkilökohtaisessa hyvinvointivalmennuksessa pureudutaan yksilöllisiin tarpeisiin ja stressinhallintaan, jotta työssä jaksaminen vahvistuisi. Valmennus tukee osaltaan myös työterveyshuollon toimintaa. 
Lue lisää » 
Lataa esite »


 

 


 

 

 

 

Olemme myös Facebookissa!